Eli paiskataanko tassua, Saddam.
Madeline Albrightilta, Yhdysvaltain silloiselta YK-lähettiläältä ja myöhemmältä ulkoministeriltä, kysyttiin vuonna 1996 oliko Irakin silloisten pakotteiden hinta kohdallaan kun pakotteiden seurauksena arvioitiin menehtyneet puolimiljoonaa irakilaislasta, enemmän kuin Hiroshimassa. Albright vastasi, että ratkaisu oli vaikea mutta kyllä, hinta oli sen arvoinen.
Myöhemmin Albright toki katui sanomisiaan ja sanoi menneensä ansaan.
Albrightia ei kuitenkaan koskaan pyydetty täsmentämään mistä sitä hintaa, oikeaa tai väärää, sitten oikein maksettiin.
Maksettiinko siitä, että oli edellisellä vuosikymmenellä kylmän sodan varjolla luotu hirviö nimeltä Saddam Hussein, jolle järjestettiin aseita, kemikaaleja, helikoptereita, ja lainaa useiden länsimaiden toimesta vielä vuosia senkin jälkeen kun tiedettiin samoja aseita, kemikaaleja ja helikoptereita käytetyn tappamaan tuhansia ihmisiä?
***
Saddamista Sudanin Saddamiin, kenraalimajuri Salah Abdallah Goshiin, Sudanin kansallisen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun johtajaan. Nythän näyttäisi siltä, että Sudanin hallinto on vihdoin taipunut päästämään maahan YK:n rauhanturvaajia maassa jo olevien Afrikan Unionin joukkojen lisäksi.
Gosh on se mies joka keksi ulkoistaa Sudanin armeijan palvelut pahamaineiselle Janjaweed-ryöstäjä-raiskaaja-tappajamilitanteille kun maan varsinainen armeija osoittautui Khartoumia vastustavia kapinallisia heikommaksi. Rekrytoimalla, kouluttamalla ja johtamalla joukkojen hyökkäystä Darfurin alueen siviilejä vastaan Gosh varmisti itselleen eturivin paikan Sudanin sisäministeri Elzubier Bashir Tahan ja puolustusministeri Rahim Mohamed Husseinin välistä kun Sudanin sotarikollisia, mahdollisesti kansanmurhasta syytettyinä, aletaan YK:n toimesta tuoda tuomiolle. YK:n Sudanin ihmisoikeusrikkomuksia selvittäneen raportin mukaan Sudanin hallitus ja Janjaweed-joukot ovat vastuussa laajoista ja systemaattisista hyökkäyksistä, joissa kyliä on tuhottu ja siviilejä tapettu, kidutettu, kadonnut, raiskattu, ryöstetty ja ajettu kodeistaan.
"[T]he comission established that the Government of the Sudan and the Janjaweed are responsible for serious violations of international human rights and humanitarian law amounting to crimes under international law. In particular the commission found that government forces and militias conducted indiscriminate attacks, including killing of civilians, torture, enforced disappearances, destruction of villages, rape and other forms of sexual violence, pillaging and forced displacement, throughout Darfur. These acts were conducted on a widespread and systematic basis, and therefore may amount to crimes against humanity."
Sillä välin kun Yhdistyneissä Kansakunnissa väännettiin kättä onko Sudanissa menossa kansanmurha vai ei, Goshilla kuitenkin piti kiirettä. Piti hypätä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n tarjoamaan yksityiskoneeseen ja lentää Atlantin yli Virginian Langleyyn tapaamaan sikäläisiä kollegoita, kuten tapahtui huhtikuussa 2005. Goshille CIA:n toimesta levitetty punainen matto aiheutti närää niin Yhdysvaltain kongressissa kuin ulkoministeriössä, ja varmaan myös Valkoisessa talossa, semminkin kun presidentti Bush ja silloinen ulkoministeri Colin Powell olivat hiljattain kutsuneet Sudanissa olevan käynnissä kansanmurhan. Huomattavaa on, ettei Yhdysvaltain julistusta kuitenkaan seurannut välitön kansanmurhaan puuttuminen.
Seuraavana vuonna oli vuorossa Lontoo, jossa Gosh vieraili kahdesti yhdeksän kuukauden sisällä ja ilmeisesti tapasi brittikollegoiden lisäksi myös yhdysvaltalaisvirkailijoita. Sielläkin ihmisoikeusryhmät protestoivat ettei YK:n pakotteiden alaista ja matkustuskieltolistalla ollutta henkilöä ollut sopiva päästää vieraaksi YK:n turvallisuusneuvostossa vakipaikkaa pitävään maahan vaan hänet olisi pitänyt pidättää ja lähettää kansainväliseen rikostuomioistuimeen Haagiin.
"Meidän täytyy pystyä ylläpitämään suhteita Sudanin viranomaisiin jotta rauha saadaan aikaiseksi," Britannian ulkoministeriön tiedottaja muistuttaa, "ja hän [Gosh] on vaikutusvaltainen henkilö." Sen ovat saaneet huomata myös kansainväliset avustusjärjestöt, jotka joutuvat tekemään lehmänkauppoja Goshin kanssa pystyäkseen toimimaan Darfurissa.
Välillä piti toki itse vuorostaan järjestää kemuja Sudanin turvallisuuspalvelun päämajan puutarhassa ja jaella nallekarhuhaleja Ison Britannian salaisen palvelun MI6:n "spookseille" ja CIA-kollegoille kun "Darfur ei ollutkaan kansanmurha eikä Sudan terroristivaltio."
Darfur wasn't genocide and Sudan is not a terrorist state
Ehkäpä samanlaisia puutarhajuhlia järjestetään pian itä-Afrikan suurimmassa CIA-operaatiokeskussa, jota lehtitietojen mukaan sunnitellaan -- minnekäs muualle? -- kuin Sudaniin.
US to build largest CIA Center for East Africa in Sudan - report
***
YK:n turvallisuusneuvoston jäsenten Kiinan ja Venäjän ymmärretään vastustavan Sudan-toimenpiteitä öljykauppojensa vuoksi. Mutta mikä tekee Goshista niin arvokkaan Britannialle, Ranskalle ja Yhdysvalloille että hinta kannattaa maksaa?
Gosh oli Osama bin Ladenin yhteysmies Sudanissa kun bin Laden oleskeli maassa vuosien 1990 ja 1996 välillä. Sittemmin Gosh on vaihtanut puolta ja väriä, ja on nyt tärkeä linkki suuressa terrorin vastaisessa maailmansodassamme. Gosh auttaa käräyttämään niin entisiä Al Qaida yhteyksiään kuin uusia rekrytoitavia.
***
Sudan pitää kärkipaikkaa Foreign Policy lehden ja The Fund for Peace -järjestön tuoreimmassa Failed States/Epäonnistuneet valtiot indeksissä. Irak on kakkossijalla ja Afganistan sijalla kahdeksan. Norja pitää perää ja Suomi on rankattu maailman toiseksi eheimmäksi ja toimivimmaksi valtioksi.
***
Sota kommunismia vastaan ulkoistettiin Afganistanissa Mujahideen-sissitaistelijoille, joista Taliban-liikekin myöhemmin sikisi, ja sota ajatollaheja vastaan puolestaan Saddam Husseinille. Nyt suuressa terrorin vastaisessa maailmansodassa on kidutus ulkoistettu länsimaisista demokratioista sellaisiin itse pahan akseleihin kuin Syyriaan, joilta kidutusta ihmisoikeusraporttien mukaan osataan ja voidaan odottaa. Soluttautuminen terroristijoukkoihin on puolestaan ulkoistettu Goshin tapaisille sota- ja ihmisoikeusrikollisille.
Onko sudanilaissiviilien tähän mennessä maksama hinta -- 300,000-500,0000 surmattua massamurhattua, 2 miljoonaa koditonta pakolaista hädin tuskin hengissä turvattomilla pakolaisleireillä, 90% Darfurin alueen kylistä poltettu ja tuhottu ja naiset systemaattisesti raiskattu -- ja tästä eteenpäin maksama hinta sen arvoista?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti